Kuulumiset

Espoo-päivän tekijät kertovat -haastattelusarja alkaa!

Espoo-päivää vietetään Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi koko viikonlopun ajan 25.-27.8.2017. Espoo-päivän tekijät kertovat -haastattelusarjalla tuodaan esiin mahtavia paikallisia toimijoita, jotka mahdollistavat Espoo-päivän toteutumisen. Jo nyt mukana on yli 200 erilaista tapahtumaa, ja tapahtumia voi ilmoittaa osaksi Espoo-päivää koko kesän ajan!

Kävimme ensimmäisenä vierailemassa Talomuseo Glimsissä, joka on osa Espoon kaupunginmuseota. Glims sijaitsee Bembölessä, aivan Jorvin sairaalan kupeessa. Vanha maatila muodostuu 11 rakennuksesta, joista vanhimmat ovat 1760-luvulta. Museossa järjestetään näyttelyitä, työpajoja ja tapahtumia ympäri vuoden. Lisäksi alueella on 4H-kotieläinpiha, jossa ilahduttavat muun muassa lampaat Valda, Rygja, Viivi ja Spode sekä Ilpo-vuohi. Maalaismiljöössä on tarjolla myös paljon perinteitä vaalivaa toimintaa, esimerkiksi morsiamesta emännäksi -polttarikierros, jossa nykymorsiamille opetetaan maatilanemännän taitoja.

Videolla Ninni Finnberg kertoo Glimsin toiminnasta ja paljastaa, mitä tänä vuonna on Espoo-päivänä luvassa.